22.12.2012

Jouluntoivotus yllätysten keskeltä

Tälle helmeilijälle ilmaantui nyt sen verran yllättävä joululahja, että blogi pitää jonkin aikaa päivitystaukoa kaiken kiireen keskellä. Pieni poikani päätti tulla maailmaan jo nyt, 1,5 kuukautta ennen laskettua aikaa. Kiireinen mies ilmeisesti. Täällä viuhdotaan siis ihan erilaisissa kiireissä joulunaika ja ylikin. Palailen koruasioihin tilanteen rauhoituttua - mikäli vauva-arki nyt juurikaan paljon rauhoittuu.

Kiitos kaikille asiakkaille vuodesta 2012!

16.12.2012

Joululahja-arvonnan voittaja

Joululahjapaketin voittaja on arvottu. Onnea Susanna Happonen! Voittajaan on otettu yhteyttä osoitetietojen saamiseksi, jotta korut ehtisivät jouluksi perille.

8.12.2012

Kirjanmerkkejä tilauksesta

Kirjanmerkkejä tuli tehtailtua kerralla useampia, kun niitä tilattiin isompi satsi joululahjoiksi. Näitä olikin mukavaa näpertää pitkästä aikaa. Riipuksina käytettiin mm. pöllöjä, liskoja, kukkia ja lintuja. Värivaihtoehdoista oli tarkoitus tehdä sekä naiselliseen että miehiseen makuun sopivia.

Tiana X - Kirjanmerkki, helmikoru, pöllökoru





Sain aiemmin Katrilta blogitunnustuksen. Kiitos paljon!

Liebster -sana tarkoittaa rakastettu tai rakkain, mutta se voi tarkoittaa myös suosikkia tai jotain muuta tämänkaltaista ihanaa ja kaunista sanaa. Tämän Liebster -kunniamaininnan/palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille joilla on lukijoita alle 200.

Nyt on pakko jättää laittamatta tätä eteenpäin, koska niin moni on jo saanut tunnustuksen. Tämä kiersi jo aiemmin muun alan blogeissa ja nyt myös korublogit ovat sitä keränneet. Kaikki seuraamani blogit ovat taitavien helmeilijöiden pitämiä ja jokainen sen ansaitsee.

6.12.2012

JOULULAHJA-ARVONTA 2012

ARVONTAAN OSALLISTUMINEN ON SULKEUTUNUT.

Nyt on jouluarvonnan aika! Seuraa ohjeita ja osallistu Facebookissa kommentoimalla kuvaa tai blogissa kommentoimalla tätä postausta!

(Toiveilla etsitään mahdollisia ideoita uusiin koruihin. Palkinto tulee Tiana X:n valmiista valikoimasta.)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...