3.5.2012

Korutelineitä kuvausavuksi

Tein viimein pari ostosta, jotka tulevat helpottamaan korujen esittelyä. Tilasin rannekoruja varten käden, jonka avulla saan otettua kuvia ilman oman ranteen taittelua. Käsi on aika pieni, mutta korut tulevat kyllä siitäkin hyvin esille. Kaulakoruja varten taas ostin nahalla verhotun alustan. Eipä tarvitse itse enää laittaa koruja kaulaan ja harmitella kun ei osunut hyvän värinen paita päälle. Valkoisesta taustasta korut tulevat paremmin esille. Ostin kaulakoruille myös pyörivän telineen, joka on mukava sisustuselementtikin kotona.

Ehkä jossain vaiheessa saan vielä oman työpöydän helmitöille. Uusi työhuone kelpaisi muuten, mutta en viitsisi levittäytyä tietokonepöydälle. Kaikki välineet olisivat kuitenkin tiellä. Olohuoneen puolella olisi tilaa ihan omalle työpisteelle. Kunhan tässä nyt saataisiin ensin akuutimmat ostokset tehtyä. Sillä välin levittäydyn totuttuun tapaan sohvalle TV:n ääreen.

Olen innostunut taas kovasti korujen teosta, kun muuton aikaan en ehtinyt tehdä mitään. Vapun aikaan syntyi yhteensä kymmenen korua.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...